lauantai 6. joulukuuta 2008

Saatanan voima ovat ihmeet ja nautinto joilla se eksyttää.

Voitto Ramu:

Saatanan voima ovat ihmeet ja nautinto joilla se eksyttää.

Hengellistä tilannetta seuratessa tulee todella käsitys, että saatana
on nyt heitetty maan päälle joukkoineen ja se käy suurta vihaa Herran omia
vastaan, pyrkien eksyttämään heitä nimenomaan ihmeillä, tunnusteoilla ja
koettavilla elämyksillä ja nautinnolla. Meille on vuosikymmenien varrella
uskoteltu, että ihmeet ja tunnusteot ovat "se Jumalan voima, jota kutsutaan
suureksi". Näin ei kuitenkaan Raamatun mukaan ole. "Simon-noidat" ja
shamanistit vain hämmästyttävät tänäkin aikana noituuksillaan nimenomaan
uskovia.

Eksytys kohdistuu siis uskoviin, valittuihin, maailmahan on jo eksyksissä. "Sillä
vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja
ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut (Mk 13:22). Pyhäksi
Hengeksi eli valkeuden enkeliksi tekeytynyt antikristuksen henki on nyt
vuodatettu kristikunnan keskelle. Se on liikkeellä väärine profeettoineen ja
ihmeineen. Se on asettunut todellakin Jumalan temppeliin, seurakuntaan ja
lukuisiin uskoviin ihmisiin, jotka ovat langenneet uskottomuuteen ja
harjoittavat haureutta noiden väärien henkien kanssa. Antikristus hallitsee
uskottomuuteen langenneita nautinnolla. Ja nautinto on silminnähtävää.
Hekumointi on huipussaan. Uskoa harjoitetaan nyt omaksi nautinnoksi. "Ja se
villitsee maanpäällä asuvaiset niillä ihmeillä" (Ilm 13:14). Näin on nyt
käynyt.

­ "tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella
voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä " (2Tess.2:9). Siinä on sanottu
eksytyksen suosio ja voima.

"Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä;"( Ilm.16:14).
Jeesuksen tuloa edeltävistä Pyhän Hengen tekemistä ihmeistä, herätyksestä ja
Hengen vuodatuksesta en löydä mainintaa Raamatusta. Saatanan tekemistä
ihmeistä varoitetaan sitävastoin laajasti. Jeesuksen takaisintulon
jälkeisestä ihanasta ajasta kyllä kerrotaan paljon.

Saatanan työkalut ja voima ovat siis ihmeet ja tunnusteot ja niillä se
eksyttää ja villitsee. Ihmeet ilman Kristuksen ristintyön kirkastamista ovat
saatanasta. Saatana tekee kaikkensa pitääkseen ihmisten huomion poissa
rististä ja Jeesuksen sovitustyöstä. Paljon se on siinä onnistunut
uskovienkin kohdalla. Sanoma rististä ei enää kiinnosta.

Ilmiöt ja ihmeet vetävät nyt kansaa. Jos Jeesuksesta ja kuten nyt, Pyhästä
Hengestä etsitään tunnustekoja ja nautintoa, se on Jumalan armon muuttamista
irstaudeksi. Se on sitä mistä Raamattu sanoo: "Sillä teidän keskuuteenne on
pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan
tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon
irstaudeksi "( Juud.1:4 ). Irstailuksi eli nautinnon tavoitteluksi on mennyt
moni hengellinen toiminta. Viiriäisillä mässäillään, manna ei kiinnosta.



Jumalan voima on evankeliumi.

Kun paljon olen läheltäkin seurannut tämänajan "ihmeitä"
kaatumisineen ym, ja joista sanotaan, että ne ovat se suuri Jumalan voima,
niin peräti heikoksi ja pieneksi Jumala on tehty. Onko Jumala todella noin
heikko ja noin heikkoa voimaa osoittava? Ei. Olisi Jumalan halveksimista
väittää noiden nykyajan ilmiöiden edustavan Jumalan voimaa. Raamattu
ilmoittaa, että Jumalan voima on evankeliumi eli sanoma rististä; "Sillä
minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin
uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle."
( Rm.1:16 )

"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta
meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." ( 1Kr.1:18 ). Jumalan voima
on Kristus (1 Kr 1:24).

Jumalan voima ei siis ole ihmeet vaan sanoma rististä. Suurin voima minkä
voit kohdata on sanoma rististä. Risti on Jumalan suurin voimateko ihmisten
keskuudessa. Ristillä Jumala mursi synnin ja saatanan vallan.

Evankeliumi herättää kuolleet.

Suurin Jumalan voimateko, jonka voit nähdä on, että syntinen ihminen
palaa Isän kotiin ja saa syntinsä anteeksi Jeesuksen ristintyön ansiosta.
Siinä näet kuolleen heräämisen. "Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä
tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon," (Lk 15:32 ). Synninsairas
paranee, synteihinsä kuollut herää eloon. "Parantakaa sairaita, herättäkää
kuolleita"(Mt 10:8) on täyttä totta vielä tänäkin päivänä. Ihmettele ja
ihastele tuota Jumalan parantavaa ja kuolleista herättävää voimaa. Jos
jotakin muuta voimaa etsitään, se vie eksyksiin, eroon Jumalasta ja eroon
Jumalan todellisesta voimasta; rististä ja Jeesuksen sovintoverestä.

Ei kommentteja: