lauantai 6. joulukuuta 2008

Pedon merkki: Voitto Ramu

10. Miten morsiusseurakunnan käy?


Seurakunta on jo tässä vaiheessa hääaterialla.

Huomaa, että ensimmäinen peto nousi pilkkaamaan niitä jotka taivaissa ovat.
Kyse saattaa olla temmattujen pilkkaamisesta, joita syytetään tuossa
vaiheessa "helikopteri paosta", niinkuin tempaamista ja temmattuja jo mm
toronto-opettajat pilkkasivat. Maailmahan piti voittaa Kristukselle, ja nuo
temmatut lähtevät "pakoon".


Täällä on vain ne 144-tuhatta Jumalan merkillä- sinetillä merkittyä
juutalaista uskovaa:



Ilm 7:1-4. Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä
kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi
puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

2. Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä
oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle
enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,

3. ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita,
ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan".

4. Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä
tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:.



Ne jotka eivät pedon kuvaa kumarra ovat noiden 144-tuhannen juutalaisen
julistuksen kautta herätykseen ja uskoontulleita ja heidät kaikki tapetaan
koska eivät kumarra pedon kuvaa.

Mielenkiintoista on todeta, että kuudennen sinetin jälkeen käskettiin
pidättää maan neljää tuulta niin kauan kunnes nuo 144- tuhatta on merkitty
Pyhän Hengen sinetillä otsaan.

Jumalan sinetti on Pyhä Henki , niinkuin se aina on ollut uskoon
tulleilla..

Kyse on siis noiden 144- tuhannen uskoontulosta, he vastaanottavat
pelastuksen evankeliumin, kun peitevaate otetaan heidän silmiltään hetkessä
pois, ja saavat Pyhän Hengen.

Uskoontullessa he saava saman sinetin kuin jokainen uskoontullut on aina
saanut.


Ef 1: 13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen
sinetti,

Ei niitä Jumalan sinettejä monenlaisia ole?

Seitsemännen sinettituomion ei anneta tulla ennenkuin nuo valitut ovat
vastaanottaneet tuon merkin, pelastuksen evankeliumin - Totuuden Sanan -
Jumalan merkin. Vasta sitten seitsemäs sinetti tulee kun nuo valitut ovat
ottaneet vastaan Totuuden Sanan. (Seitsemäs sinetti pitänee sisällään
seitsemän pasuunatuomiota).


Pedon merkki ei voi syrjäyttää Jumalan sinettiä, eli Jumalan merkillä
merkittyjä ei voi merkitä pedon merkillä, elleivät he luovu ensin uskostaan,
luovu vastaanottamastaan pelastuksen evankeliumista - Totuuden Sanasta.

Se mikä pidättää tulee ensin poistetuksi tieltä jotta laittomuus pääsee
valtaan ( 2. Ts 2:6-7). Samaan aikaan ei voi uskoa Totuutta ja valhetta.

Tämäkin kuvaa pedon merkin hengellistä luonnetta.

Ainoastaan mieltyminen vääryyteen johtaa luopumukseen.

4. Onko Jumala varoittanut pedosta ja sen kumartamisesta?


Kyllä on. Tuo varoitus annettiin Israelin kansalle jo erämaassa. Kyse on
kaikkein tärkeimmästä asiasta, josta Jumala ensimmäiseksi varoitti.


2 Ms 20:2-5 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin
maasta, orjuuden pesästä.

3. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.


4. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka
ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä
niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

5.Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi,
olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja
neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;".



Kaikki nämä käskyt käskettiin painamaan mieleen ja niitä käskettiin
noudattamaan, eli laittamaan merkiksi käteen ja muistolauseeksi otsaan.

Siinä se on selvästi sanottu. Jumala määritti ihmiselle oikean suhteen
Jumalaan.

Tuon käskyn rikkomiseen kansa syyllistyi jo siinä vaiheessa kun Mooses
viipyi Jumalan tykönä, eikä tiedetty mitä Moosekselle oli tapahtunut.
Mooses on esikuva Kristuksesta, kansansa pelastajasta. Kultainen vasikka oli
esikuva lopussa tehtävästä pedon kuvasta.

Aaron teki kultaisen vasikan jota kumarrettiin jumalana, Luvattuun maahan
johdattajana. Huomaa, että Mooses oli esikuva Kristuksesta.Nyt Mooses oli
poissa, tehtiin talalle kultainen vasikka. Onko Aaron esikuva jostakin?



2. Ms 32: 8. Pian he poikkesivat siltä tieltä, jota minä käskin heidän
kulkea; he tekivät itselleen valetun vasikan. Sitä he ovat kumartaneet, ja
sille he ovat uhranneet ja sanoneet: 'Tämä on sinun jumalasi, Israel, se,
joka on johdattanut sinut Egyptin maasta'."



Aaron, Mooseksen veli; puhetaitoinen mies teki epäjumalan- valheen, jota
kumarrettiin jumalana. Olisiko Aaron esikuva väärästä profeetasta?

Kaikkiaankin erämaavaellus Mooseksen johdolla on selvä esikuva Jumalan
kansan vaelluksesta kohti Luvattua maata.

Huomattavaa on, että tuo kuva tehtiin kullasta, ihmisiltä saaduista
tarpeista. Erittäin merkittävää ja huomattavaa on, että kultainen vasikka
tehtiin Egyptistä tuoduista aarteista. Egypti on selkeä vertauskuva
maailmasta.

Tuo kultainen vasikka oli esikuva tulevasta pedon kuvasta ja sen
kumartamisesta. Niinkuin oli myöskin Nebukadnessarin kuvapatsaskin. Kumpikin
kuva tehtiin kullasta. Ja kumpikin tehtiin vaiheessa jossa oltiin "muualaisina
vieraalla maalla." Kyse on epäjumalan kuvasta ja sen kumartamisesta. Tuosta
epäjumalan kumartamisesta ihminen saa merkin, jota lopussa kutsutaan pedon
merkiksi. Kyse on Jumalasta luopumisen merkistä ja merkistä kuulumisesta
saatanalle. Saatana merkitsee ne, jotka häntä kumartavat.



Koko tuo tapaus erämaassa on esikuva siitä mitä lopussa tapahtuu. Kristus
on viipynyt Jumalan tykönä ja saatana näkee tilaisuutensa tulleen. Jumala
lähettää väkevän eksytyksen, että he uskovat valheen. Saatana saa luvan
lähettää oman valhemessiaansa, jonka kuvan,- kultaisen vasikan, ihmiset
tekevät ja sitä kumartavat. Kuva tehdään maailmasta mukaan otetuista
tarpeista.

Tuo kuva tehdään kaikkein arvostetummasta aineesta, "kullasta", jota Jumala
jo mainitsi olevan paratiisissa, Havilan maassa jota Piison-joki kiertää.
(1 Ms 2:11).Vertauskuvasta lienee kyse. Mikä on ihmiselle(hengellisesti)
kaikkein arvokkainta? Siitä pedon kuva tehdään. Siitä mitä otettiin
maailmasta mukaan kun meidät sieltä pelastettiin.



Aaron oli päästänyt kansan kurittomuuden valtaan. (2 Ms 32:25). Aaron on
joka tapauksessa pappeuden esikuva. ( tuovatko papit nyt väärennetyn
evankeliumin - valheen ja tekevät sen kuvan kumarrettavaksi?) Mooses kokosi
Herran omat ja alkoi kansan rankaiseminen, ja Mooses meni takaisin Jumalan
tykö.

Huomaatko yhtäläisyyttä? Tuon kultaisen vasikan tekeminen toistuu tässä
lopussa ilmeisesti samalla tavalla. Ihmiset tekevät valhemessiaan kuvan
jota sitten kumartavat (kyse ei ehkä ole konkreettisesta, fyysisestä
kuvasta, vaan hengen tasolla tapahtuvasta kuvasta- valheesta ja sen
kumartamisesta) Tuota kaikkea seuraa Jumalan vihan vuodatus kaiken maan
päälle.

Huomaa miten erämaavaelluksen tapahtumat olivat esikuvallisia tulevasta
seurakunnan vaelluksesta kohti luvattua maata.



5. Ostaa ja myydä.



Ilm 13:17 " ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on
merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."

Jos tuossa mainitulla ostamisella ja myymisellä tarkoitetaan ruuan ja
tavaroiden ostamista ja myymistä, niin sitä voi tehdä vain pedon merkillä
merkityt.

Jälleen tutkiskele, äläkä ota mitään vastaan suoralta kädeltä.

Saattaa ollakin kyse ruuan ym ostamisesta ja myymisestä. Mutta
muuttuisivatko hengelliset asiat tässäkin taas vain maallisiksi
kysymyksiksi?

Entä jos kyse onkin sielujen ostamisesta ja myymisestä? Ihmisten saamisesta
ja pitämisestä uskollisena valheelle. Saatanahan merkitsee ne jotka häntä
kumartavat, eli ne jotka osoittavat saatanalle uskollisuutta ja
alamaisuutta.

Huomaa, että Ilm 18:13 mainitsee kaupattavien tavaroiden luettelon
viimeisenä on ihmissielut. Pedon merkki antaa oikeuden ostaa ja myydä; ottaa
ja antaa edelleen. Merkki antaa oikeuden samalle henkilölle sekä ostaa,
että myydä. Kyse tuntuu olevan saman asian "ostamisesta" ja edelleen "myymisestä".


Varoitus jälleen; älä usko seuraavaa suoralta kädeltä. Tutki itse.

Mikä on tuo vastike, jolla kauppaa käydään? Ainahan kaupankäynnissä
annetaan jokin vastike. Kyseisen ostamisen ja myymisen kohdalla vastike ei
yksiselitteisesti ole raha tai muutoksen pankkitilin saldolla.

Jos ajatellaan, että kaupanteon vastike on raha tai sen korvaava jokin muu
vastike, niin ajattelu on liian yksipuolinen. Tuntuisi kummalliselta, että
liike-elämä kieltäytyisi myymästä joillekin tuotteitaan vain joillekin,
mutta ei kaille. Hengellisestä asiasta ja vastikkeesta on kyse, ei rahasta
tai sen vastineesta. Hengelliset pysyvät hengellisinä loppuun asti, ei ne
materiaaliksi muutu lopussa.



Se että merkki, kaupankäynnin väline, on kädessä tai otsassa on
huomionarvoista. Äläkä ajattele mikrosirua. Olisiko asia sitten jo
ratkaistu? Olisiko hengellinen muuttunut elektroniikaksi?

Yksiselitteisesti: nykyisin levitettävissä monisteissa kerrottu mikrosiru
(jolla väitetään suuret määrät ihmisiä olevan jo merkitty) ei voi olla
pedon merkki. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että ketään uskovaa ei
ole vielä tapettu sen tähden että eivät ole kumartaneet pedon kuvaa. Pedon
kuvan kumartaminen ja siitä kieltäytyneitten tappaminen on ennen pedon
merkillä merkitsemistä. (käsite, "mikrosiru", on ollut mätäkuun juttuna
liikkeellä jo 90-luvun puolestavälistä alkaen, ja väitetään sen olleen
käytössä ennen sitä toiset viisi vuotta).


Seuraavakin on vain oletus, älä usko sellaisenaan vaan tutki itse.

Entä jos kyse on siitä, että käsi laitetaan otsalle ja tapahtuu
luovuttaminen -"myyminen" ja vastaanottamisen, eli "ostaminen"(saaminen)
tapahtuu otsan kautta?. Myydään ja ostetaan henkeä. Myynnissä on kyse
luovuttamisesta ja ostamisessa on kyse vastaanottamisesta. Ostaa ja myydä.
Valta antaa (myydä) on vain merkityllä siunaajalla, joka siirtää tuon
vallan sille jota siunataan. Siunattava ottaa vastaan (ostaa), ja saa taas
vallan myydä, eli välittää henkeä edelleen.

Eesau myi esikoisuutensa hernekeitosta. Esikoisoikeuden,- lapsioikeuden
luovuttamisesta saattaa olla kyse. Ja toisen ottamisesta tilalle. Uskosta
osaton voi "myydä" esikoisoikeutensa, joka jokaisella ihmisellä on. Useimmat
eivät vain välitä vastaanottaa tuota esikoisoikeuttaan. Tuo esikoisoikeus "myydään"
pois. Saatana "ostaa" sieluja.

Noita Simon halusi ostaa sen oikeuden, että kenenkä päälle hän kätensä
laittaisi, se saisi Pyhän Hengen.


Toronto-ilmiö on kautta maapallon kiirinyt ilmiö, jossa kätten
päällepanemisen kautta välitetään toiseen ihmisen sitä henkeä minkä itse on
saanut. Henkeä välitettiin ihmiseltä toiselle. Oli ostettu ja myytiin
edelleen. Oppi ilmoitti, että jos et välitä tätä eteenpäin, niin menetät
itse sen. Ne jotka eivät suostuneet tuota vastaanottamaan, ne suljettiin
pois yhteydestä. "He erotavat teidät synagoogasta", Erottaa on yhtäkuin,
sulkea pois.

Mainittu järjestys saattaa olla merkityksellinen. Ensin otetaan vastaan
(ostetaan) jotta voi jakaa (myydä) eteenpäin.

Ei kommentteja: