Menneisyyttä voimakkaampi on Jumalan armo

Menneisyyttä voimakkaampi on Jumalan armo



Lienetköhän kanssani samaa mieltä siitä, että yksi raskaimmista ja tuskallisimmista kokemuksistamme on olla oman menneisyytensä vanki?

"Vankeudella" tarkoitan tässä sitä ahdistavaa tunnetta joka syntyy, kun ajatukset kulkevat menneisiin vuosiin ja sellaisiin tapahtumiin, joita ei saa tekemättömiksi vaikka kuinka haluai. Ne ovat kuin paksut liikkumattomat vankilan kivimuurit paikoillaan omassa historiassa.

Minusta näyttää, että moni meistä elää tällaisten raskaiden muistojen masentamana ilman toivoa, rohkeutta ja iloa. Ehkä sinäkin tunnet tällaisista syistä ahdistettuja ihmisiä - tai kenties olet itse sellainen?

Raamatun henkilö, joka menneisyyttään murehtivalle voi tulla suureksi avuksi, on "kanaanilainen vaimo", Matt 15:21-28. Hän nimittäin oli oman ja sukunsa menneisyyden kannalta ilman toivoa maailmassa. Mutta hänkin sai Jeesukselta avun!

Muistat ehkä, että kanaanilaisten muinainen esi-isä oli aikanaan tehnyt synnin, jonka tähden Jumala kirosi sekä hänen lapsensa että kaikki hänestä polveutuvat ihmiset. Tämän synnin tähden Jumala myös käski israelilaisia hävittämään kanaanilaiset, kun he myöhemmin tulivat Joosuan johdolla "kanaanilaisten maahan", 5 Moos 7:2-5. Niin ahdistava ja raskas oli kanaanilaisten menneisyyden taakka. Eikä ulospääsyä ollut koko vanhan liiton aikana.

Israelilaiset tottelivat Jumalan surmaamiskäskyä sen verran huolimattomasti, etteivät aivan kaikki kanaanilaiset kuolleet. Joitakin jäi eloon ja heidän jälkeläisiään oli olemassa vielä Jeesuksenkin aikana. Mutta nämä ihmiset elivät yhä silloin menneisyytensä ja sukunsa menneisyyden vankeina. He eivät voineet muuttaa kansalaisuuttaan eivätkä sitä, mitä ennen heitä oli tapahtunut.

Kanaanilainen vaimo oli yksi heistä. Kun hän tuli Jeesuksen luo, hän tiesi hyvin, että hän oli Jumalan kiroaman kansan jäsen. Se oli suunnattoman masentava kuorma, toivottoman elämän syy. Hän tiesi, ettei häntä ja hänen kansaansa oikeastaan pitänyt olla maan päällä. Hän tiesi, ettei hänellä ollut mitään oikeutta tulla Mestarin eteen. Hän tiesi, että hän oli menneisyytensä tuomitsema ja menneisyytensä vanki.

Mutta mitä hän teki? Vaikka hän kuului kirottuun kansaan, vaikka Jumalan tuomiot lepäsivät hänen sukunsa yllä, vaikka Jeesuskin hylkäsi hänet vaikenemalla ja sitten kutsumalla häntä koiraksi, hän kuitenkin jäi Jeesuksen luo ja kumarsi tätä.

Ajattele! Vaimo kumarsi Jumalaa, joka oli kironnut hänen kansansa! Sisimmässään hän suostui tuomioon mutta näki Jeesuksessa toivon, jota ei ennen ollut nähnyt.

Tämän tähden tämä vaimo näyttää tietä meille kaikille, jotka olemme turmelleet elämämme ja tuhonneet menneisyytemme synneillä. Takanamme olevaa emme voi hävittää, se on ja jää. Mutta Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon.

Katso tarkkaan tämän vaimon toimintaa. Koko hänen asennettaan leimasi suostuminen tuomioihin, joita hänestä ja hänen kansastaan lausuttiin. Hän kumarsi nöyrästi, kun hänelle sanottiin: "Ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille." Kaikelle, mitä hänestä sanottiin, hän sanoi: "Niin, Herra." Mutta sitten hän tuomarinsa edessä rohkeni lisätä: "Mutta syöväthän penikatkin..."

Tällainen on usko. Se suostuu kaikkeen, mitä Jumalan laki ihmisestä sanoo. Se suostuu tuomioihin, joita Jumala lausuu. Se tunnustaa, ettei ihminen ole mitään. Mutta keskellä kirouksen kauhujakin se kurottautuu kohti kaikkeuden tuomaria tajuten, ettei maailmassa ole ketään, joka voisi auttaa tuomittua paitsi hän, joka kaikki tuomitsee.

Tämä merkitsee, että sinun sukusi synnit, vanhempiesi synnit, itse menneisyydessä tekemäsi synnit ovat kadottavia ja kuolettavia. Mutta ne eivät ole este Jeesuksen Kristuksen avulle, kun sinä lähestyt tuomariasi ja jäät hänen jalkojensa juureen apua odottamaan.

Menneisyytesi todellisia lankeemuksia sinä et pysty hävittämään, vielä vähemmän perisyntiä jota kannat esivanhempiesi rikkomusten tähden. Olet kuin teräshäkissä, josta et pääse pois. Jumalan tuomioitakaan sinä et pysty torjumaan. Kaikki on vääjäämättömästi menetetty. Mutta Jeesuksen luokse sinä voit tulla ja jäädä sellaisena kuin olet, menneisyytesi ja muistojesi kanssa. Ja silloin sinä näet ja koet, että menneisyyttäsi voimakkaampi on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.

Odota siis Herraa. Sitä joka hänen tykönsä tulee, hän ei heitä pois. Ei totisesti.

- Per-Olof Malk