Usko ja tunteet

Usko ja tunteet

Monet ovat hyvin herkkiä kun puhutaan

tunteiden merkityksestä. Ei tunteissa mitään

vikaa ole, kaikki me niitä koemme.

Eräät liittävät uskonkin tunteisiin. Kun on

oikein vahva tunnelataus, silloin usko on

ikään kuin oikeampaa ja todellisempaa.

Mutta uskoa Jumalaan ei mitata tunteissa

eikä tuntemuksissa. Jumala ei muutu

eikä Kristuksen teko saa mitään lisää eikä

mitään siitä oteta pois tunteidemme takia.

Jumala ei ole tunteiden huippuhetkinä sen

lähempänä kuin ahdistuksen tai epäilyn

päivinä. Jumala on aina sama ja aina läsnä

Kristuksessa tuntuu minusta sitten miltä

tahansa. Usko ei pohjimmiltaan ole tunteita

eikä tunteissa. Oikein ymmärrettynä

tämä on valtavan vapauttava asia.

Samoin monet pitävät ahdistavana kun

meitä muistutetaan omasta synnin luonnosta,

koska olemme jo ”uusia luomuksia”.

Oikein ymmärrettynä tämäkin asia on

vapauttava, sillä se poistaa oman minän

lakihenkisiä kuvitelmia ja yrityksiä, ohjaten

meitä lisääntyvässä määrin yksin Kristuksen

armon alle. Ei tarvitse olla muuta

kuin armahdettu syntinen.

Jeesus liittää opetuksensa loppuun vielä

muistutuksen anteeksiantamisesta, joka on

hyvän omantunnon säilyttämisen edellytys.

11:25: ”Ja kun te seisotte ja rukoilette,

niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on

jotakin toistansa vastaan, että myös teidän

Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi

teidän rikkomuksenne.”

Mitä ”uskon pitäminen” on?

Mitä Jeesuksen tarkoittama usko Jumalaan

siis sisältää?

Ensiksi se sisältää kristityn asenteen

alistua Jumalan tahdon alle, tyytyä siihen

mitä Hän antaa, vaikka se ei aina olisikaan

sitä, mitä olemme pyytäneet ja odottaneet.

Jumala haluaa meidän rukoilevan ja anovan,

mutta ymmärryksemme olkoon, että

Hän lopulta päättää meidän iankaikkiseksi

parhaaksemme.

Toinen asia on hyvän omantunnon säilyttäminen

eli anteeksiantaminen muille ja

lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Se sisältää

käsityksen omasta kadotetusta tilasta ilman

Kristusta. Se ei selittele omia syntejä,

lankeemuksia ja virheitä omaksi parhaaksi,

vaan vie ne pian Jumalan eteen ja vastaanottaa

Hänen armonsa Kristuksessa. Jeesus

antoi opetuksen publikaanista, joka pyytää:

”Jumala ole minulle syntiselle armollinen”,

Luuk.18:13. Tämä ei ole uskovan

asenne vain uskoontulon hetkellä, vaan

jatkuva päivittäinen ja aito hengellinen

kokemus.

Jos haluamme elää päivittäisessä uskon

uudistuksessa, meidän on aina uudestaan

kohdattava totuus itsestämme: vain Kristuksessa

olen vapaa synnistä ja puhdas

Jumalan edessä. Jos astun pois tästä asenteesta,

jos siirryn pois Kristuksesta, syntini

säilyy ja olen Jumalan tuomion alainen.

Vain tämän totuuden jatkuva kohtaaminen

säilyttää uskon elävänä. Armo ja

Kristuksen merkitys elämässämme ei

pysy tuoreena, jos astumme minä- ja ihmiskeskeisen

uskonnon poluille. Jos lisäämme

uskoon jotakin yli Kristuksen tai

jotakin ohi Kristuksen tai tuomme jotakin

Kristuksen rinnalle.

Vertauksessaan uskon siemenen kylvämisestä

Mark. 4:3-8, Jeesus mainitsee,

kuinka osa siemenistä putosi mikä mihinkin

maaperään, joissa siemen ei voi kasvaa.

Osa putosi hyvään maahan ja kasvoi.

Me kristityt olemme maaperä ja Jumalan

armahtakoon, että jokainen meistä olisi

istuttanut uskon siemenensä hyvään maaperään.

Usko Jumalaan on sidottu yksin

Kristukseen ja syvään päivittäin jatkuvaan

vakaumukseen Kristuksen teon valtavasta

merkityksestä minulle. Kristus on

portti, josta meidän on käytävä läpi ja tie,

jota meidän on edettävä ja jossa meidän

tulee pysyä.

Usko Jumalaan on Kristuksessa Jumalan

käsiin luovutettu elämä kaikkine vikoineen,

puutteineen ja synteineen. Se on

tila jossa olemme Kristuksessa ja asenne,

johon Kristuksen henki meidät johtaa.

Uskon, että juuri tähän Jeesus meitä kehottaa.

Juhani Aitomaa