sunnuntai 7. joulukuuta 2008

David Pawson pirkkahallissa

David Pawson sanoi Pirkkahallissa:

<<


Miksikähän DP väittää ettei Luther ymmärtänyt uskoa?

Jos Luther uskalsi käydä aikansa anekauppiaita
vastaan ja siten nousta katolisen kirkon
pappisvallan rajatonta rahankäyttyäkin
vastaan köyhän kansan kustannuksella,
ei sitä kyllä ilman uskoa tehdä, sillä
sellainen oli kirkon mahti keskiajalla.


Ei ihme, että Lutherin löytö, evankeliumin
ilosanoma armosta ja anteeksiantamuksesta,
joka on Kristuksen sovituskuoleman
perusteella vapaasti kaikkien saatavissa
pelkän uskon.kautta, merkitsi todellista
vallankumousta sen aikaisessa
uskonnollisessa ajattelussa!

Ettei vaan olisi näin tämänkin päivän
uskonnollisissa suuntauksissa, ja että
David Pawson on lujittamassa
kokemuskristillistä monopolia ajatuksellaan,
ettei Lutherilla ollut uskon tekoja.

Mielipiteeni on että DP:n uskon teot ovat
ihmeet ja merkit, niin kuin kaikkien
muittenkin karismaatikkojen.
Ero Pawsonin ja muitten
ihmeitten tekijöitten välillä on vain siinä,
että DP edesauttaa niitten ilmenemistä
kieroilla puheillaan.

Raamattu ei tarkoita että ne uskon teot
joitsta tuossa Jaakobin kirjeen kohdassa
mainitaan, olisivat ihmeitten tekemistä,
vaan lähimmäisten palvelemista ja
auttamista ja huolehtimista, siis diakoniaa.
Usko on lähimmäisten palvelemista,
niin kuin Jeesus Kristus tuli tänne palvelemaan.

En kiellä, etteikö raamatulliset armolahjat
kuuluisi diakoniaan/palvelemiseen,
kun taas kokemuskristillisiä ihmeitä
ja ilmiöitä ei raamatun mukaan niihin lueta,
vaan niistä varoitetaan eksytyksenä.






Ei kommentteja: