sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Oksennusapöntöt kirkonpenkkien vieressä riivaajien ulosajamista varten

Suomessakin on seurakuntia joissa pidetään
oksennuspönttöjä kirkonpenkkien vierellä, miksi?
- Koska siinä seurakunnassa uskotaan harhaoppiin,
että uskovassa ihmisessä on kaikenlaisia demoneja
ja riivaajia, jotka ajetaan sitten ulos.
He väittävät että niin tapahtuessa ihminen saattaa
ylenantaa ja siksi on varustauduttu tällä varokeinolla.
Mistä tiedän tämän?

Olen itse ollut erään tällaisen puhujan luennoilla.
Aiheena oli armolahjat.Yhdellä tunnilla hän sitten
toi esiin tämän ylenantamisen mahdollisuuden.
Puhuja oli Esa Suojala.Hän mainitsee tästä myös
kirjassaan:"Palvele pyhillä armolahjoilla"
minkä minäkin ostin.Olenkin scannannut osia siitä,
tuolla hänen nimensä alla olevassa kirjoituksessa.

Olen myös saanut postia tästäkin aiheesta silloin
kun aihe oli kuumana ajankohtana ja säästin ne kirjeet.
Tälläkin foorumilla on eräs henkilö joka kirjoitti minulle silloin.

Kun aihetta käsiteltiin netmissionissa, moni otti siihen osaa ja jotkut puolustivat tätä kertomalla "tapauksista" jolloin joku oli oksentanut.
Tällaisia kirjoittajia löytyy netmissionin foorumilta vieläkin.
Moni kertoi että heidän seurakunnassaan tapahtui tätä minun mielestäni iljettävää asiaa, joka pilkkaa Kristuksen sovitustyötä.
Oletko tietoinen tästä ja mitä ajattelet aiheesta?

RA

Ei kommentteja: