sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Suvuissa periytyvinä

Ajattelemista antavaa:


Billy Graham kertoo kirjassaan Pyhän
Hengen lahja: "Eräs ystäväni sairastui
vaikeasti. Lääkärit sanoivat, ettei toivoa ole.
Mies tiesi itse, ettei toivoa ollut.
Niinpä hän pyysi luokseen ihmisen,
joka uskoi omaavan terveeksitekemisen
lahjan.

Kun he olivat yhdessä rukoilleet ja
keskustelleet ystäväni hengellisestä
tilasta, tuo parantamisen armolahjan
omaava henkilö laski kätensä ystäväni
päälle. Hänestä tuntui kuin hän olisi
saanut sähköiskun, ja hän parani
silmänräpäyksessä.

Lääkärit eivät tutkimuksessa löytäneet
merkkiäkään sairaudesta. Ystäväni
on suunniltaan ilosta, ja hänen
kiinnostuksensa suuntautui yksinomaan
paranemisen, voimallisten tekojen,
kielilläpuhumisen ja sen selittämisen
tutkimiseen.

Kristuksen persoona ja työ jäi syrjään.
Hengen hedelmää ei ilmennyt.
Kolme vuotta myöhemmin sairaus
palasi entistä ankarampana.
Tällä kertaa Jumala ei nähnyt
hyväksi parantaa ystävääni.
Hän kuoli hitaasti ja oli katkerasti
pettynyt, aivan kuin ei olisi ollutkaan
menossa kirkkauteen ja Herran luo"

Ei kommentteja: