sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Kun sielu on sairas

Kysymys:

Miksei Jumala voi
parantaa välttämättä psykoosia?

Mikä laittaa esteen Jumalan toiminnalle?
Lieneekö myytti, ettei Jumala pärjää ilman "ammattiauttajia"
mielenterveyden alueella?

Uskovalla on Kristuksen mieli. Voiko sellainen mieli
kantaa mielisairauden siementä mukanaan?

Ainakin suuri pelottomuus luvataan uskovalle.
(1. Tim. 3:13)


Vastaus:

Miksi Jumala ei voi parantaa psykoosia?
Psykoosi on sielun sekavuustila, eikä siinä tilassa oleva
Jumalan lapsikaan enää tiedä missä menee terveen ja
sairaan rajat, sillä hän elää kuin unessa valveillakin.
Eikö Jumala sitten olekaan kaikkivaltias, kun ei voi parantaa? On Hän.
Ei se tee Jumalasta vähemmän kaikkivaltiasta, vaikka unitilassa oleva
ihminen ei paranekaan; ennenkuin hänet saadaan hereille. Lääkärin
apu on ehdottomasti ainut apu psykoosissa olevalle, koska
hän voi nähdä ja kuulla mitä vain, on hän itselleen ja muillekin
vaarallinen, ellei apu tule ajoissa.

Ammattiauttajien apu mielenterveyden alueella voidaan silti
ottaa Jumalan kädestä, samoin kuin sydänpotilaskin vaikkapa
sen patterisydämen! Ei se Jumalaa pienekisi tee, riippuu vaan sitä,
kuinka asiat näkee.

Uskovan hengessä asuu Jumalan Henki, eikä se ole sairas.
Mutta ihminen on täällä synnin seurausten kattilassa vielä,
ja kantaa nahassaan turmelusta, vaikka onkin Jumalan oma.
Sielu on hauras ja hieno värkki, se voi mennä rikki,
niinkuin mikä tahansa ihmisen osa. Jumalan Henki meissä
on ehjä, ja vaikuttaa Sanan kautta, että tulisimme ehjiksi ja
pysyisimme ehjinä, niin kuin nyt täällä voi ehjänä pysyä.
Surua ja murhetta piisaa ja sielu saa iskuja ja
lommoja harva se päivä.

Mielisairauden siementä ei ole, mutta sielussa on hauraita
säikeitä, jotka katketessaan aiheuttavat alttiutta erilaisiin
mielenkin sairauksiin.

Suuri pelottomuus Jeesuksessa Kristuksessa, että Hän
on luvannut aina olla lapsensa kanssa, olkoon tämä
mieleltään tai ruumiiltaakin sairas. Sairauskin voi kantaa
siunausta mukanaaan, silloinkin vaikka ei koskaan parane täällä.
Hekin, jotka pelkäävät, siitä huolimatta, vaikka Raamattu sanoo,
ettei tarvitse, ovat Jumalan lapsia, sillä ei pelkääviäkään jätetä yksin.

Meillä on Vapahtaja joka vapahtaa .

Psalmit:

68:21 Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa
ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.
76:10 kun Jumala nousi tuomiolle
vapahtaakseen kaikki maan nöyrät. Sela.




Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa
ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

Valtava lohtu! Vaikka vasta
Taivaassa saamme 100% terveyden,
niin sieluumme kuin ruumiiseemmekin!

Ei kommentteja: