sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Artturin "armolahja"

Kielilläpuhuminen ei ole takuu uudestisyntymisestä.
Jokainen tietää jo, että ei ainoastaan Jumalan Hengestä
lähde kielillä puhujia.

On eräitä jotka vastoin Raamatun Sanaa
opettavat, että ei ole uudestisyntynyt,
jos ei ole täyttynyt Pyhällä Hengellä toisin
sanoen, jos ei puhu kielillä.

Helluntaiseurakunnat opettavat, että
uudestisyntymiseen kuuluu
hengellä täyttyminen ja kielilläpuhuminen.
Seurakunnat eivät lähettäneet
lähetyskentillekään väkeä, ellei kielillä puhuttu,
eikä se ole siitä muuttunut.

Kun tätä oppia opetetaan, niin täytyy olla niitä,
jotka sitten täyttävät ihmisiä hengellä.
Artturi Kukkula on yksi heistä.
Hän kertoo eräässä puheessaan kuinka
hän kiihkeästi halusi saada hengellä täyttäjän lahjan.

Sama henkilö joka oli hänet täyttänyt, sattuikin
sopivasti paikalle ja Kukkulan toive toteutui.
Kukkulan henkipalvelu toimi ainakin 2007 luvulla,
hänen ollessaan jo 95 vuotta. Täytettäviä on riittänyt.

Raamattu ei puhu hengellä täyttäjän armolahjasta.
Raamattu ei puhu myöskään jalkojen
pitenemisen/lyhenemisen lahjasta
Raamattu ei puhu masennusten erikoislahjasta
Raamattu ei puhu suolistosairauksien erikoislahjasta
Raamattu ei puhu myöskään hammashoito erikoisuudesta.
Raamattu ei puhu kaatumissiunauksista.
Raamattu ei puhu naurusiunauksista.
Raamattu ei puhu kultahiutalesiunauksista.
Raamattu ei puhu jumalisuudesta keinona voiton saamiseen

Nämä hengen ekspertit ovat eksytyksen
eteenpäin viejiä ja väärän hengen palvelijoita.

Artturi Kukkula sanoo lukeneensa koko Raamatun
läpi tuhansia kertoja. Ihmettelen, kuinka mies,
joka on sanoo paljon viipyneensä Sanan ääressä vuosiensa
varrella, ei ole sieltä löytänyt tyydytystä hengelliseen
elämäänsä ja janoonsa, kun hän 95 vuotiaanakin yhä
sanoo odottavansa enempi ja suurempia ihmeitä.

Eksytyksen kavala juoni on se, kun se saarnaa
Raamattua, mutta samalla saarnaa kaipaamaan
Enempi ja suurempaa, kuin mitä Jumala Sanassaan
uskovalle lupaa. Artturi Kukkulakin on tästä esimerkki.

Ei kommentteja: