Silmät

En nyt millään malta olla kirjoittamatta lisää silmistä, kun Ruben otti tämän ainutlaatuisen mielenkiintoisen asian kerran esille!

On niitä sellaisia pälyileviäkin katseita, ja aikoinani minäkin ajattelin että mitäs nyt, mutta kun opin tuntemaan ihmistä paremmin, tulikin julki, että siellä oli niin herkkä ja rikottu ihminen, ettei uskaltanut
olla katseltavana.

Sen jälkeen olen yrittänyt oikein varovaisesti katsella kaikkia arkasilmäisiä ihmisiä. Olen minä katsonut oikein koviinkin silmiin. Että oikein kipeää teki katsoa. Mutta nekin olivat vain sellainen kuori, ettei sitä sisintä loukattaisi.

Olen joskus ajatellut lasten silmiä katsellessani kuinka ne ovat ihania peilejä!
Olen nähnyt hyljätynkin lapsen katseen, ja sitä minä en koskaan unohda.

Miten se oikein on, näkeekö sitä mitä haluaa nähdä, ja miten sen ensivaikutelman kanssa oikein on, eihän se pidäkään paikkaansa, niin että pitäisikö sitä vaan
ajatella että siellä voi olla arka sielu, vaikka kuinka olisi piikkisilmät?

Mutta kun ajattelee Jeesuksen seuraajan osaa, vaikka papin silmiä, niin kyllä se aika karmeeta olisi/on, jos ne ovat pelottavat.
Lapset karttavat ilkeäsilmäisiä ihmisiä, koska heitä ei petetä.

Minun nuorimmainen poikani sanoi kerran, ettei se meinaa mitään, jos puhuu kiltisti, kun silmät ovat ilkeät, ja sanoi vielä senkin, että se ilkeä vaan odottaa koska pääsee valloilleen!

Vaikea on uskoa, että joku ehdoin tahdoin olisi ilkeä, mutta totuus on toinen uskovaistenkin laumassa, jossa lampaalla voi olla suden silmät.

Toivottavasti ei tarvitse kovin usein sellaisiin silmiin katsoa, vaan että saisi kurkistaa oikein kiltteihin lämpimiin silmiin, vaikka vain hetken, tässä mailman välinpitämättömyydessä ja kylmyydessä - vai mitä?