torstai 4. joulukuuta 2008

Jeesuksen Jumalan Pojan kiusaus

Jeesuksen Jumalan Pojan kiusaus,
ja kaikkien meidän Jumalan Lasten
SUURI USKONNOLLINEN KIUSAUS

Sielujen vihollinen oli kiusannut Jeesusta
nälän takia; ja vaatinut näyttöä Jeesuksen
Jumaluudesta siten, että hän pystyisi tekemään
kivet leiviksi.

Jeesus vastusti saatanaa Jumalan sanoilla:
Ei ihminen elä yksin leivästä,
vaan jokaisesta sanasta joka
Herran suusta lähtee.

Sitten vihollinen tarjosi Jeesukselle
kaikkia maailman valtakuntia,
kun Jeesus vain tunnustaisi
saatanan johtajuuden.

Mutta Jeesus vastusti saatanaa
Jumalan sanoilla:
Mene pois saatana, Herraa,
Sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman,
Ja häntä ainoata palveleman.




Raamattu kertoo, kuinka saatana vei Jeesuksen
Jerusalemin temppelin harjalle.
Se on voinut tapahtua aivan kirjaimellisesti,
tai sitten se on vain hengellinen kuvaus,
niin kuin jotkut väittävät. Raamattu
puhuu kuitenkin pelkästään temppelin
harjalle viemisestä.

Jeesus vietiin nyt lapsuutensa
Temppelin katolle, joka oli hänen oman
kansansa keskellä, kaikkien
niitten ihmisten keskellä, joita varten
hän oli tullut. Hänet vietiin sinne kaikkien
yläpuolelle, temppelin harjalle, todella
lähelle Isää, Jumalaa!

<ja kaikkien yläpuolelle!
Niin kuin Oikealle
Jumalan Pojalle sopisi?<<

Saatana sanoi: hyppää tästä alas!
Ja lainasi vielä Jumalan omaa sanaakin:
Kirjoitettu on, että hän antaa enkeleilleen käskyn
sinusta, että he varjelevat sinua,
ja kantavat sinua siivillänsä,
ettet jalkaasi kiveen loukkaa.

Nyt oli kysymyksessä näyttö
siitä, oliko Jeesus todellinen Messias.
Juutalaisten rabbiinien keskuudessa
oli perinteellinen käsitys, että Messias
ilmestyisi juuri temppelin katolla seisten.

<<valittu! Näytä se! Todista!
Nyt on PAKKO olla näyttöä!
Jumalan on pakko nyt näyttää,
että usko toimii! Onko tuttua?<<

Mikä olisikaan ollut sen mahtavampi todistus,
Jeesus aivan kuin taivaasta tulevana ilmestyksenä
kansan keskelle, joka on kokoontunut
Jumalanpalvelukseen.
Juuri oikea paikka, oikea hetki!
Paras todistus!

<<kiihkomielisyydessä, tai ylihengellisyydessä?
Sehän on hengellisyyttä palavimmillaan,
sitä toimivaa ”uskoa”? <<<

Oliko Jeesus, meidän uskomme päämies,
itse valittujen merkkien ja vaatimusten kannalla?
Mitä hän sellaisista VOIMAN OSOITUKSISTA
ajatteli? Kiihkomielisestä ylihengellisestä uskosta?

Nehän juuri saavat aikaan väärää uskoa ja
vääriä opetuslapsia. Sen tähden ne eivät
auta koskaan Jumalan asiaa, vaan päinvastoin,
sopivat vain vihollisen suunnitelmiin,
ja saavat aikaan vahinkoa siinä missä
epäily ja epäuskokin.

NYT JEESUS ON PAKKOTILANTEEN EDESSÄ!

NYT jos koska, olisi Jumalan näytettävä kuka on kuka!

Onko Jumala järjetön yllytysjumala?

Onko Jumalan pakko näyttää Jumaluutensa?
Jeesuksessa?

<<<<<<näyttää sitä teoissa? Jeesuksessa? Meissä?<<<<

<<<
Jumalalle ei ole PAKKOTILANTEITA.
Hän ei toimi ihmisen tahdon mukaan,
vaan oman tahtonsa mukaan.

Tapahtukoon Sinun tahtosi Jumalani,
Nyt ja aina. Jumala näkee ja toimii
pitkällä tähtäimellä kauaskantoisesti.
Ihminen näkee vain omat tarpeensa,
tässä ja nyt, ja toimii tarpeittensa sanelemana,
jos ja kun hän olettaa laittavansa Jumalan
pakon eteen.

Vihollinen osaa käyttää Jumalan Sanaa,
silloin kun siitä on sille hyötyä, niin kuin tässä,
Hyppää nyt; <jätti pois,<< kaikilla teilläsi<<< niin kuin kyseinen
Jumalan sanan kohta kokonaisuudessaan kuuluu.
Saatana lainasi Jumalan sanan kohtaa vain
Siltä kohdin, kun se sopi sen suunnitelmiin.

Saatana tulee valkeuden enkelinä Raamatun
Sanan varjolla/avulla johtaakseen ihmisiä
harhaan.

<<<Sana lupaa, ja Sana on Totta!

Hyppää! Jumalalla on kaikki rahat ja kullat!

Osta! Myy! Toimi! Paranna! Rakenna!

Lupaa! VAADI! VAADI! VAADI!

Toimi, käytä Sanan lupauksia!

Onko tuttua?
Näin juuri toimii
vihollinen!<<<<<

Merkillepantavaa on, että on ihmisiä,
jotka ovat perustaneet uskonsa siihen mitä
heille on tapahtunut, kun ovat panneet Jumalan
pakon eteen. Ja kun ” jumalan” oli pakko vastata.
Uhattiin jättää usko. Syöpä parani?


Jeesus vastasi saatanalle, ja vastaa KAIKILLE
kiusaajille:

Taas on kirjoitettu: Älä kiusaa Herraa,
Sinun Jumalaasi.






Ei kommentteja: