Voiko Jumalan kokea?

JUMALAN KOKEMINEN

Raamatussa ja "uudistuksessa"



Hengellinen kokemus, tuntemus, ilmiö on keskeistä kasvavalle joukolle kristittyjä maailmassa. Monet kertovat saaneensa kokemuksen uskaltauduttuaan "luovuttaa" itsensä "hengelle", joka antaa uuden tiedostamisen tason. Kuvaukset muistuttavat New Age liikkeen uskonnollista kieltä.

Kristuksen seurakunnan yksi keskeinen tavoite on pysyä Raamatun totuudessa. Se ei tarkoita kompromissien etsimistä yhteyden vuoksi, vaan tarkkaavaista, Sanaan juurtunutta asennetta. Raamatun mukaan aidon uskonelämän hedelmä on ymmärryksen lisääntyminen.

Entä onko olemassa aito, raamatullinen kokemus? Raamatullinen usko sisältää Jumalan läsnäolon kokemisen. Tämä kokeminen ei kuitenkaan ole verrattavissa nykyisiin "nauruherätys", ym. tyyppisiin kokemuksiin. Jumala koetaan todelliseksi hengessä. Tämä sisäinen kokeminen täyttää uskovan tarpeen kokea todellinen Jumala ja silloin häntä eivät kiehdo ulkonaiset sielun tai ruumiin tuntemukset Jumalan läsnäolon merkkeinä. Kysymys on siitä missä kokemus tiedostetaan? On olemassa aito, raamatullinen kokeminen, joka antaa jatkuvan ja lisääntyvän lohdutuksen, ilon, kestävyyden, rohkeuden, ymmärryksen, kiitollisuuden, jne. Jumalaa kohtaan.

Onko Jumala suurempi kuin Raamattu? Kokemuskristillisyys puolustaa ulkoista kokemista sanomalla, että Pyhää Henkeä "ei voi sulkea laatikkoon". Hän toimii missä haluaa ja miten haluaa. Ilmiöiden ei tarvitse olla Sanassa ollakseen Jumalasta, koska Jumala on suurempi kaikkea. Jumala todella on kaikkitietävä ja kaikkivoiva. Hän on lopullinen auktoriteetti, jolle kaikki on mahdollista. Kun ajattelemme Raamattua kirjana, niin tietenkin Jumala on suurempi kuin kirja. Raamatun merkitys on kuitenkin siinä, että Jumala sen kautta ilmaisee liittonsa, testamenttinsa ja tahtonsa ihmiselle. Raamattu on kaikkivoivan Majesteetin ilmoitus siitä, mikä on totuus ja Hänen tahtonsa. Raamatun ilmoitus ei ole erillään Jumalasta oleva, jokin irrallinen ilmaus, vaan Jumalan oman mielen ilmoitus.

Kokemuskristillisten julistajien yksi virhe on kuvata Raamattu ja toisaalta Jumala, Pyhä Henki, toisistaan erillisinä. Tällöin Sana, Jumalan oman mielen ilmoitus, ei enää olekaan kristityn tärkein auktoriteetti, vaan sen tilalle voidaan nostaa muita asioita, kuten subjektiivinen kokemus. Näetkö ovelan petoksen? Raamatun merkitys perustuu siihen, että se, kirjana, ei ole antanut meille Jumalaa vaan Jumala on antanut meille Raamatun. Jumalan ilmoitus on yhtä Jumalan mielen kanssa. Kristus toteutti Jumalan tahdon, siksi Häntä kutsutaan Sanaksi. Raamattu on siis yhtä Jumalan mielen ja tahdon kanssa. Siksi se on kaiken auktoriteetti.

Sanan auktoriteettiin perustavat kristityt ovat ilmaisseet vastenmielisyytensä epämääräisille ja rumille ilmiöille. Kummalliset ilmestykset ja toteutumattomat profetiat toimivat paremminkin niiden esittäjien korottamiseksi, kuin Jumalan ilmoituksena seurakunnalle. Mutta eikö Raamattu kerro armolahjojen, kuten näkyjen, ilmestysten, profetioiden, kaatumisten, nauramisen, ym. olevan elävän kristillisyyden merkki? Merkki Jumalan, Pyhän Hengen läsnäolosta seurakunnan keskellä?

Kuten usein on todistettu, Raamattu ei anna tukea nykyisille sielun ja ruumiin maailmassa tapahtuville ilmiöille. Kokemuskristilliset opettajatkin joutuvat myöntämään, että Sana ei anna niille tukea. Mitä tulee näkyihin ja ilmestyksiin ne toimivat nykyisessä liikkeessä paremmin ihmisten ja oman liikkeen korottamiseksi, kuin Jumalan. Usein ne ovat mahtipontisia, symbolisia ja oman joukon merkitystä korostavia. Profetiat taas ovat joko symbolista kuvausta tai ilmoituksia, jotka kerta toisen jälkeen osoittautuvat vääriksi.

Raamatulliset kokemukset vastaanotetaan hengessä. Jumalan henki on yhteistyössä uskovan hengen kanssa. Väärät kokemukset tunnetaan tuntemuksina sielussa ja ruumiissa. Tunteet saavat vallan ja ihminen erehtyy pitämään tunnetta hengen yhteytenä Jumalaan ja Hänen ilmoituksenaan. Ruumis puolestaan on altis moninaisille ja eri lähteistä saataville kokemuksille. Ihminen voi itse toimia tietyllä tavalla saaden aikaan itsesuggestion, joka tuottaa tuntemuksia ruumiissa ja mielessä. Demonista vaikutusta on syytä epäillä, kun kokemus keskittyy ruumiin tuntemukseen, se on pakottava ja valtaa olemuksen. Selvästi okkulttisia kokemuksia ovat: Ilmaan nouseminen, kiinni "liimautuminen", sähkön, tulen, kuuman ja kylmän tuntemus ruumiissa, järjetön, pakottava nauru ja ruumiin saattaminen juopuneen tilaan.

Raamatullinen kokemus keskittyy aina Kristuksen persoonaan. Se ei korota Pyhää Henkeä tai itse kokemusta. Raamatullinen kokemus on tulosta uskovan asenteesta päästä lähemmäksi Jumalaa ja halusta totella Häntä, tulla tuntemaan totuus. Raamatullinen kokemus on sisäinen, eikä perusta ulkonaisille tuntemuksille. Kun haetaan ensisijaisesti kokemusta Jumalan läsnäolon merkkinä ollaan jo pois Hänen tahdostaan.

Kokemuskristillisyys on itsekeskeistä ja lihallista uskonnon harjoitusta. Ihminen tulee riippuvaiseksi kokemuksista. Hän tulee sidotuksi tiettyyn tilaisuuteen, ilmapiiriin, ja julistajiin. Riittää, kun on oikea tunne, jonka vahvistajana usein toimii kokemus ruumiissa. Uudet ilmoitukset, profetiat ja ilmestykset, jotka tuottavat "uutta" opetusta ja uusia oppeja ovat petosta. Nykyiset "uuden" opettajat korostavat "vanhan" menettäneen merkityksensä, koska Jumala luo aina uutta. Siksi uuden ei tarvitse saada tukea Raamatusta, riittää kun tarpeeksi arvostettu julistaja tuo sen esille "Jumalan ilmoituksena".

Suuri joukko kristittyjä ei enää pidä Raamattua kaiken totuuden ainoana lähteenä ja tulkitsijana. Tilalle on tullut subjektiivinen "totuus", joka tiedostetaan omassa tunteessa. Mikä tuntuu hyvältä, se on Jumalasta. Jos Raamattu sanoo asiasta toisin, oma mieli on auktoriteetti Sanan sijasta. Tällainen kristitty tekee totaalisesti tyhjäksi oman hengellisen kasvunsa, jonka edellytys on nöyrtyminen Sanan edessä ja sen totteleminen. Samalla ymmärrys ja tietoisuus hengellisistä asioista jää kehittymättä. Jumala antaa ymmärrystä kaikkeen. Kokemuskristityn kohdalla Jumalan tahto antaa viisautta ja ymmärrystä ei pääse tapahtumaan.

Vanhaa kristillistä totuutta, joka on yhteinen kaikille ihmissukupolville, halveksuva "uusi" ilmestystieto johtaa ennen pitkää seuraamaan "riivaajien oppeja", 1Tim4:1: "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja." Näillä tarkoitetaan turmeltuneeseen ihmismieleen vaikuttavia opetuksia. Opetus voi olla demonista alkuperää tai ihmisluonnosta nousevaa, jota sielunvihollinen tukee. Pienikin Sanan totuudesta poikkeaminen johtaa suureen harhaan, jos opin julistaja tai vastaanottaja, tietoisesti jatkaa sen noudattamista senkin jälkeen, kun on selvinnyt, että Sana ei ole asian takana. Uskon sana, Menestysteologia, myöhäissade-, ym. nykyiset opit ovat esimerkki tästä.

Sielunvihollinen vastaa omilla väärillä ihmeillään ja merkeillään heti, kun se näkee tilaisuutensa koittaneen. Sitä vastaan voidaan taistella ainoastaan Sanan voimalla, osoittamalla, että sen hengellisiltä näyttävät opetukset eivät saa tukea Sanasta. Niiden mielettömyys on ilmeistä, koska ne keskittyvät ihmisen, profetian, hengen, kokemuksen, hyvän olon tunteen, ym. ympärille, eikä ensin Kristukseen ja Hänen Sanaansa.

Petoksen tunnusmerkki on passiivisuus ja siihen kehottaminen. Passiivisuudella tässä tarkoitetaan mielen, ajattelun ja oman ymmärryksen kieltämistä kokemuksen saamisen ehtona. Sääntö nykyisessä "uudistuksessa" on kehottaa ihmisiä jättämään pois opillinen ajattelu ja tutkiminen. Pitää vain vastaanottaa "henki". Tämä on niin selvästi Raamatun vastainen opetus, että ihmetellä pitää kristittyjen alttiutta Sanan sijaan hyväksyä jonkun ihmisen sana. Raamatun opetus uskoontulosta on, että siinä meidän mielemme uudistuu ja mielemme kautta olemme yhteydessä Jumalan Henkeen. Meillä on Kristuksen mieli ja Hän ohjaa meitä antamalla ymmärrystä kaikkeen ja lisäämällä sitä uskonvaelluksen kokemusten myötä.

Raamatullinen ymmärtäminen ja tieto on hengellisen kasvun edellytys. Room.12:1-2: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä."

Ajattelun, analysoinnin ja tutkimisen sijaan omaksuttu passiivinen asenne saa meidät alttiiksi petoksille. "Antaa mennä" mentaliteetti on Sanan vastaista käytöstä, vaikka se kuinka puettaisiin "hengen virta", "uusi hengen aalto", tms. –muotoon. Kun henki ei enää kontrolloi ymmärryksen kautta tunteen ja ruumiin vaikutusta, niiden vaikutus tulee hengen sijaan. Vihollinen tietää tämän ja vahvistaa tunteen ja ruumiin asemaa yli hengen. Kokemuksista tulee auktoriteetti Jumalan valaiseman ymmärryksen sijasta ja kokemusten pettämä ihminen hyväksyy liikkeen väärät opetukset.

Väärä "Jumalan kokeminen" tunnetaan siis ruumiin ja sielun aisteissa. Tämä on kaikkien entisissä herätyksissä vaikuttaneiden Jumalan ihmisten huomio. Mieli suljetaan pois käytöstä ja mielettömän tavalla "pyritään henkeen", "saamaan henki", hengen ilmoitus ja kokemus. Tunteet nousevat ja suuremman joukon ollessa kyseessä joukon paine alkaa vaikuttaa. Ihmisen yksi heikkous piilee siinä, että joukossa hän yleensä haluaa käyttäytyä kuten muut. Kun uskonnollisten, väärien opettajien opetus, edes osa siitä, on otettu vastaan, ei heidän edustamaansa hengen kokemustakaan ole syytä epäillä. Kokemus on joko "aito" demoninen tai itsesuggestion tuote. Joukon paineessa monet myös teeskentelevät, koska haluavat olla osa "Jumalan" koskettamaa joukkoa. Tunteiden vahvistamisen kautta useat saavuttavat ekstaasikokemuksen. Kokemukseen jää kiinni kuten huumeeseen, sitä pitää saada lisää. Tämä ei ole Jumalan antama kokemus, vaan uskonnollista hurmosta, joka on aina kuulunut uskontojen yhteyteen.

Oikea Jumalan läsnäolon tuntemus on erilainen. Hän toimii yhteistyössä ihmisen hengen kanssa ja haluaa tietoista, vapaaehtoista kanssakäymistä. Ruumis ja sielu ovat normaalitilassa, ne eivät kiihotu eivätkä tarvitse erityisiä tuntemuksia. Ihminen kokee tasapainoa ja rauhaa. Henki on altis Jumalan edessä. Se ilmoittaa, kun ihminen toimii väärin ja kehottaa tunnustamiseen, jonka jälkeen rauha palautuu. Henki varoittaa hiljaisella tavalla vääristä ja varottavista opeista ja opettajista, vaikka aluksi ihminen ei saa selville missä vika on. Henki kuitenkin vakuuttaa, että kaikki ei ole kohdallaan. Tällöin uskovan tulee omaksua neutraali asenne – ei puolesta, eikä vastaan – ja pyytää Jumalalta lisää ymmärrystä asiaan. Sen saatuaan hän voi käyttää Jumalan valaisemaa ymmärrystään Jumalan asian puolesta.

Uskova tiedostaa hengessään Jumalan ehdottoman pyhyyden ja kaikkivaltiuden, sekä rakkauden. Pyhyyden tiedostaminen pitää uskovan nöyränä Jumalan edessä, koska Jumalan pyhyyttä vastaan Hän tiedostaa oman saastaisuutensa. Jumalan kaikkivaltius tuo turvallisuuden tunteen, koska kaiken saa jättää Hänen varjelukseensa ja johtoonsa. Rakkaus on Jumalan armoa ja osoittaa, että Jumala ei enää näe saastaisuuttamme, vaan olemme puhtaat Hänen edessään Kristuksen sovitustyön kautta. Oikea Jumalan läsnäolo on jatkuva kokemus hengessä ja korostaa enentyvästi Kristuksen teon merkitystä syntiselle ihmiselle. Uskovan ruumis ja sielu palvelevat Jumalaan yhteydessä olevaa henkeä, ne eivät tule hengen aisteiksi sen sijaan.

Tunteet ja niiden merkitys ovat monelle kompastuskivi. On väärin, kun ihminen oikeuttaa väärän tunteensa "minulla on oikeus" –mielessä, tehden sen julkiseksi. Väärä tunne pitää alistaa hengessä Jumalalle, nöyrtyä ja luopua teosta, johon se on johtamassa. Teko voi olla käytös, ajatus, sana tai toimi. Tähän jokainen ajoittain lankeamme. Paljon puhutaan tunteiden tukahduttamisen vaaroista ihmisen minälle. Vaara toki on ilmeinen ihmisellä, joka ei voi tunteitaan purkaa Jumalalle tai kenellekään toiselle ihmiselle. Uskovalla vääräksi havaitun tunteen purkaminen tapahtuu ensin Jumalalle. Jos se ei onnistu ja tunne tuottaa väärän teon, se pitää tunnustaa syntinä, kiertelemättä ja selittelemättä.

Nykyinen kristillisyys on pitkään painottanut uskon positiivisia puolia. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta kun nämä positiiviset asiat kuvataan vain maallisena menestymisenä ja hyvän olon tunteen saavuttamisena annetaan yksipuolinen, väärä kuva. Monesti sekin opetus, joka ei kuulu nykyisen menon piiriin, on syyllistynyt tähän. On ajateltu, vaikka hyvässä tarkoituksessa, että ihmiset tulee "houkutella" uskoon lupaamalla "kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista". Tämä on johtanut yleiseen harhaan, että kristillisyys on aina mahdollisimman ristiriidatonta, ei vaatimuksia esittävää, hyviä tunteita ja kokemuksia tarjoava elämäntapa. Opilliset keskustelut eivät enää kuulu tähän kristillisyyteen. Uskon mittarina ei enää ole mielenuudistuksen aikaansaama elämänmuutos, vaan yhteinen kokemus ja riittien noudattaminen.

Väärä Jumalan rakkauden ja hyväksymisen korostaminen vailla Hänen vanhurskauttaan ja pyhyyttään on johtanut Jumalan pelon vähentymiseen ja käsitykseen, että Jumalan rakkaus on jotakin, joka hyväksyy kaiken. Myös epäpyhän ja selvästi valheellisen opetuksen ja kokemisen. Mikä on epäpyhää ja valheellista, sitä ei tietenkään ihminen ratkaise, mutta Jumalan mielipiteen siitä saamme selville Raamatusta.

Lainomainen uskonto tarkoittaa, että ihminen pitäytyy pelastuksensa takeena tekoihin ja riitteihin, omaamatta koskaan tietoisuutta pelastuksensa varmuudesta. Paras esimerkki lain alla olevasta, kristillisyyden nimen alle kuuluvasta uskonnosta, on katolinen kirkko. On suuri virhe kuvitella, että jako "lain alla" olemisen ja "armossa elämisen" välillä kulkee ilmiöiden ja kokemusten hyväksymisen välillä. Katolinen kirkko tunnustaa yliluonnolliset ilmiöt ja niitä on sen helmassa tapahtunut aina. Silti se ei välitä pelastusvarmuutta Kristuksen täytetyn teon kautta, vaan korostaa oikeaan kirkkoon kuulumisen ja sen riittien noudattamisen kautta mahdollista pelastusta.

Käsite "olla lain alla" on nykyisin paljolti väärinkäytetty ja väärinymmärretty. Kuten Raamattu sanoo, Jumalan laki on kasvattaja Kristukseen. Sen kautta tulee synnin tunto, joka johtaa syntien tunnustamiseen ja Jumalan armon kokemiseen. Juutalaisessa perinteessä Jumalan laki on hyvä. Se on aitaus, joka varjelee sen suojassa olevat. Kristus ei tullut lopettamaan lakia vaan Hän "täytti lain". Hän täytti sen vaatimukset puolestamme ja Hänen tekonsa luetaan meidän eduksemme. Koska Jumala näkee meidät Kristuksessa lain täyttäjinä, eikä sen rikkojina, olemme vapaat rangaistuksesta. Jos käytämme Jumalan antamaa ymmärrystämme, havaitsemme, että Raamattu ei aseta lakia armon vastakohdaksi, vaan yhteistyössä sen kanssa toimivaksi. Ilman Jumalan lain vaikutuksen tuntemusta ei koeta armoakaan.

Väärä lain alla oleminen ei siis tarkoita Jumalan lain, Jumalan Sanan lain väheksymistä. Se tarkoittaa yksinomaan ihmisen omia käsityksiä ja lisäyksiä Jumalan lakiin ja niiden noudattamisen merkityksen korostamista pelastuksen ehtona. Tiukka Sanaan pitäytyminen ja sen auktoriteetin korostaminen ei ole lain alla olemista. Sen sijaan ihmisen ja hänen ilmestystietonsa, näkynsä ja kokemuksensa korottaminen on sitä. Eniten lain alla ovat ne eksytetyt, jotka pelkäävät itse tutkia ja arvostella opettajiensa opetukset ja varoittavat muitakin, "älä koske Herran voideltuun". Lain alla oleminen korostaa ihmisauktoriteettia ja pelkää tekevänsä "Pyhän Hengen pilkan", jos arvostelee "Jumalan miehen" opetusta. Yksin Raamatun pitäminen uskon ja kristillisen elämän auktoriteettina ei ole lain alla olemista. Se on lain aitauksessa turvassa pysymistä. Vain siinä on armo ja todellinen vapaus synnistä ja ihmissiteestä, johon ihmisauktoriteettia seuraava joutuu.

Ei ole muuta totuutta Jumalasta Raamatun ulkopuolella. Jumala ei vaikuta ilmestyksiä eikä kokemuksia, joilla ei ole selvää yhteyttä Sanan kanssa ja jotka eivät alistu sen alle. Tänään monelle uskovalle on suuri asia, kun kuuluisa, menestynyt julistaja sanoo saavansa Jumalalta uutta ja erityistä, jota "ei ole ilmoitettu" ennen. Ilmoitus kuuluu erityisesti tämän ajan, viimeisen ajan uskoville. Siksi sen ei tarvitse käydä ilmi Sanasta. Toinen tapa on muuttaa Sanan merkitystä, koska "Pyhä Henki avaa sen uudella tavalla", tai koska entiset kristityt eivät ole olleet valmiita tälle "totuudelle". Selvääkin selvempi petosyritys.

Meidän ei tule mennä edemmäksi Sanaa, eikä tule tehdä Sanaan kuulumattomia olettamuksia. Näin kuitenkin tehdään ja se osoittaa Jumalan Sanan ja itse Jumalan kunnioituksen suurta puutetta. Jumalan kaikkivaltiuden käsittäminen oikein sisältää myös ymmärryksen, että kaikkivaltiudessaan Hän on tehnyt Sanansa sopivaksi kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Jumala ei ole riippuvainen ajoista eikä paikoista. Hän on ikuinen. Samoin Hänen Sanansa. Todellisen uskon kautta Jumalan kokemiseen liittyy ehdoton Sanan kunnioittaminen ja totteleminen. Oikea asenne tuottaa sisäistä todistusta ja kokemusta. Pelkkä Sanan kunnioittaminen ja korostaminen, ilman sisäistä Jumalan läsnäolon todistusta, ei ole Jumalan tarkoitus. Oikeassa suhteessa Jumalaan oleva vihaa syntiä mutta ei syntisiä. Ajoittain Jumala antaa hänen kokea olevansa viheliäisin ihminen maan päällä. Näin Pyhä Henki korottaa Kristuksen teon merkitystä, mutta painaa alas lihallisen mielen vaikutukset.

Nekin, jotka uskossaan osoittautuvat Sanan vastaisiksi eivät ole vihollisia vaan Jumalan luomia ihmisiä, joilla on sama ihmisarvo kuin itsellä. Asiat pitää kuitenkin käsitellä ja tuoda esille. Voimme aliarvioida Jumalan Sanaa ja Jumalaa itseään myös pysymällä hiljaa silloin, kun pitäisi toimia Hänen Sanansa viitoittamalla tiellä. Fil.4:7: "ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

Kirjoitus on Juhani Aitomaa:n