perjantai 5. joulukuuta 2008

Tervehtyminen hengellisesti

Tervehtyminen alkaa siitä, kun
ohjelmoidaan ajatusmaailmamme
Jumalan Sanalla, se on: Raamatun
sanalla. Se jos mikä, oikoo niitä meidän
kummallisia käsityksiä ja vääriä
luuloja. Ja niitä on paljon.

Ei se auta, jos vaan käännytään
profeetojen puoleen, ja kysellään
heiltä, mitä se Jumala haluaa
sanoa juuri kunkin kurjuuteen.
Eikä sekään auta, että niitä
mannalappuja otetaan.

Mannalappu on vaan kuin
pieni pisara, josta emme
tule moksiinkaan.

Raamattu on se Jumlan peili,
josta näemme myös sisuksemme,
ne kaikki piilossa olevatkin
kolot, ja sen mitä kaikkein
salatuimmassakin lokerossa on,
ja onko se mitä on, hyvää vai jotakin,
mikä pitää pnna pois.

On niitä hyvältäkin TUNTUVIA
asioita, jotka eivät kuitenkaan
ole Jumalan mieleen. Turha se
sitten on siinä kiemurrella ja valittaa,
että Jumala Riisuu niin raaálla tavalla.

Hyvä kun riisuu, ei taivaaseen
mennä omissa luuloissa ja
omilla hyvillä tunteilla;
vaan se tieto meillä on, että
me muutumme Hänen kuvansa
kaltaiseksi, kun Jeesusta
katselemme.

Itsesääli ja ylpeys ovat perkeleen
paras leivos. Ylpeys on kuoleman
synti. Ja elämän este. Itsesääli on
yhtä kammottva. Ne yhdessä on
petollinen sekoitus.

Jeesus on uskovien armahtaja.

Joka päivä saamme mennä
armoistuimelle. Armoistuimella taakat
kevenevät. Totuus tekee vapaaksi.


< ohjelmoidaan ajatusmaailmamme
Jumalan Sanalla, se on: Raamatun
sanalla. <<

Luin nuo omat sanani, ja
ajattelin että huhuh, kylläpä
tuli aivopesu mieleen.

Aivan niin kuin se kävisi
tuosta noin vaan, kenen kohdalla
vaan ja koska vaan.

Se on pitkä prosessi eikä koskaan tule
täällä ajassa valmiiksi. Vaikka lukisimme ja
yrittäisimme >ohjelmoida< itseämme Jumalan
kallisarvoisella Sanalla, Jumalan tekohan se
on sekin, että se luettu Sana itää.

Joskus tulee viheliäinen olo, että ei
edes monista uskonvuosista ja Jeesuksen
kanssa kuljetuista vuosista huolimatta
ole juuri mitään edistystä tapahtunut.
Sama petollinen sydän tekee temppujaan,
ja olisi viemässä luuloviidakkoon, jos ei
katso itsensä perään! Vaikka olisi kuinka
yrittänyt >ohjelmoida< itseään uutena
luomuksena uudeksi luomukseksi!




Ei kommentteja: